Nämä ihmiset eivät tunne Juha Karesta, kuten en minäkään, mutta silti he ottavat oikeudekseen kirjoittaa halveksivaan sävyyn olettamuksia ihmisestä persoonana, hänen arvomaailmastaan, kasvatusmetodeistaan, ja koirankasvatuksen päämääristään. He tekevät olettamuksensa kirjoitustyylin (blogin, ei kirjan!!), näyttelysuuntautuneisuuden ja epäilemättä tarkoitushakuisten juorupuheiden ja menestyviä kasvattajia seuraavan yleisen paskanjauhannan pohjalta. En usko että kenessäkään heistä olisi naista tai miestä sanomaan mielipiteitään suoraan kyseisen henkilön läsnäollessa ja niin, että kritiikin kohteella olisi mahdollisuus puhua puolestaan. Toisaalta en usko, että hänellä olisi siihen mitään tarvettakaan. Jokainen lajissaan huipulla käväissyt tietää että siellä tuulee. Tämä arvostelu ei kerro mitään arvostelun kohteesta, vaan arvostelijoista itsestään. Joskus on vaikea käsittää, mitä ihmiset siitä itselleen saavat.
Minusta koirankasvatus eri kilpailumuotoineen on aina ollut tieteen ja taiteen symbioosi. Olen aina uskonut että parhailla kasvattajilla, handlereilla ja kouluttajillakin on 'taiteellinen sielu', luonnollinen muoto- ja liiketaju ja kyky ajatella ratkaisujaan luovasti, ja iloita aidosti siitä kauniista mitä saavat aikaan. Ollakseen hyvä, täytyy myös uskoa itseensä. En ymmärrä miten se olisi ristiriidassa käytännön tietotaidon kanssa tai koiran "esineellistämistä".
Juuri tässä näkemyksessä on syy miksi en koskaan toivoisi että koirankasvattajat ajetaan pakkokeinoilla liukuhihnatuotantoon, jossa jokainen yhdistelmä suunnitellaan ulkopuolelta saneltujen ehtojen mukaan sopimaan geneeriseen hyvän rotunsa edustajan muottiin.
Minusta koirankasvatusta ei pitäisi tehdä lainkaan jos ei siihen ole sisäistä tunteen paloa, sitä intohimoa josta Kareskin puhuu. Niitä liukuhihnalta tuotettuja lelukoiria saa hakea marketista, kuka sellaisen haluaa. Ei varmasti joudu pettymään odotuksissaan jos lukee tuoteselosteen huolella.
Biologi, käyttäytymistutkija Konrad Lorentzin sanoin: "Ei ole olemassa suurempaa syntiä todellisen taiteen henkeä vastaan eikä halveksittavampaa patustelua kuin taiteellisen vapauden käyttäminen tietämättömyyden verhona." Tähän minä uskon sataprosenttisesti. Tieto on taiteellisen toteutuksen selkäranka. Yksinään se on vain luuranko. Taiteellinen vapaus on kasvattajan elinehto ihan yhtä paljon kuin tieteellinen ymmärryskin.
